Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kävin tiistaina 22.3. paikallislehden haastattelussa. Juttusarja kattaa kaikki vihtiläiset eduskuntavaaliehdokkaat. Perjantaina 25.3. julkaistiin allekirjoittaneen haastattelu.Juttu oli pääsääntöisesti jokusista kirjoitusvirheistä huolimatta mukavaa luettavaa. Tietenkin aina jälkeenpäin tulee mieleen kaikenlaista, mitä unohtui sanoa. Oikeastaan ainoa, mikä harmittaa, on maininta...
Vuonna 2008 Suomen lainsäädännöstä poistui mahdollisuus sakkojen muuntorangaistuksille poliisiviranomaisten langettamien sakkojen osalta. Muuntorangaistus tarkoittaa sitä, että mikäli sakon saanut todetaan varattomaksi tai sakkoa ei muutoin saada perityksi, hänelle määrätään muuntorangaistuksena vankeutta. Vihreän oikeusministerin johdolla tehty muutos on siis johtanut siihen, että asiansa...
Parahin Jani,Luin lehdestä, että olet joutunut uhkauksen kohteeksi. Ensin tosin luin, että kyseessä on Suomen Sisun jäsenistön keskuudessa liikkuva sähköposti, jossa uhataan hyökkäyksellä kimppuusi. Keskustelin tästä vaimoni kanssa, joka myös on Sisun jäsen. Kumpikaan meistä ei tällaista sähköpostia ollut saanut. Ja koska tunnemme sisulaisia, eivätkä he ole uutisessa kuvaillun...
Luin seuraavan valtuustoaloitteen Vihdin kunnanvaltuustossa 31.1.2011.-----Perhepäivähoitajien omien lasten hoitaminen palkallisestiPerhepäivähoito on lapselle hyvä ja kunnalle kustannustehokas varhaiskasvatuksen muoto, kuten monet selvitykset osoittavat. Vihdin kunta on kasvanut nopeasti ja kasvu jatkuu edelleen. Vihtiin muuttaa etenkin paljon lapsiperheitä, ja siten ongelmamme ovat...
Vasemmistoliitto moittii lapsilisä- ja päivähoitomaksujärjestelmää. Lyhykäisyydessään viesti on selvä: köyhien lapsiperheiden etuisuuksia on parannettava ja menoja pienennettävä. Mukaan onnistutaan sujauttamaan suurituloistenkin mielistelyä, mikä lienee vaalien alla oikein näppärää.Vasemmistoliiton mukaan pienituloiset jäävät lapsilisien ulkopuolelle, koska lapsilisä vähentää summansa arvoisesti...
Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron valtion vuoden 2011 talousarvioesityksen palautekeskustelussa eduskunnassa piti kansanedustaja Raimo Vistbacka.VISTBACKA: TAANTUMA TAKANA, ONGELMIA EDESSÄTakanamme on yksi Suomen taloushistorian syvimmistä taantumista, kuten valtiovarainvaliokunta toteaa mietinnössään. Ongelmat eivät kuitenkaan ole ohi. Euroopan rahaliitto on vaikeuksissa, koska se ei...
Valtioneuvoston luonnonvaraselontekoa käsiteltiin eduskunnassa 8.12.2010. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Pentti Oinonen.Kansakuntamme onni on, että olemme saaneet asuttavaksemme maan, jolla on suuret luonnonvarat. Olemme myös osanneet hyödyntää niitä tavoilla, joiden ansiosta maamme on noussut köyhyydestä vaurauteen vuosikymmenten saatossa.Perussuomalaisten mielestä...
Kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner piti välikysymyskeskustelussa harmaasta taloudesta ja työllisyyden turvaamisesta Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron.SUOMALAISTA TYÖTÄ SUOJELTAVAHarmaan talouden kasvu on ollut räjähdysmäistä. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamassa, tuoreessa tutkimuksessa Suomen harmaan talouden kokonaismääräksi on vuonna 2008 laskettu noin kymmenen miljardia euroa. Se...
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) iloitsee valmisteilla olevasta lakimuutoksesta, joka toisi kovempia rangaistuksia tiettyihin rikoksiin syyllistyneille. Hän uskoo, että rangaistusten koventaminen ennaltaehkäisisi rikoksia, koska rikoksista tulisi näin yleisesti paheksuttavampia.Tällaista ei yleensä kuule vihreiden suusta. Yleensä vihervasemmisto uskoo, etteivät rangaistukset, varsinkaan...
Muistatteko, mikä oli viime eduskuntavaalien tärkein aihe? Sille kalpenivat lapsiperheiden asiat, EU, maahanmuutto, suomalaisten työllisyys, eriarvoistuminen, tuloerojen kasvu, liikennehankkeet, ilmastonmuutos, terveydenhuolto ja moni muu tärkeä asia.Sen maailman tärkeimmän asian vuoksi, joka vaalien jälkeen oli ehdottomasti saatava kuntoon - maksoi mitä maksoi -...
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä otti 21.10.2010 voimakkaasti kantaa harmaaseen talouteen, joka jäytää etenkin rakennusalaa. Suomalaista työtä on puolustettava järein ja nopein toimin! HARMAAN TALOUDEN SYÖPÄ LEIKATTAVAHarmaan talouden kasvu on ollut räjähdysmäistä. Verojen ja maksujen kiertämisellä sekä työntekijöiden alepalkoilla harmaan talouden yritykset voittavat...
Eduskunnassa käsiteltiin 20.10.2010 valtioneuvoston selontekoa kansallisesta ruokastrategiasta. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Pentti Oinonen.HUOLTOVARMUUDESTA HUOLEHDITTAVAValtioneuvoston selonteko kansallisesta ruokastrategiasta kuulostaa otsikkotasolla hyvältä. Onhan suomalainen maatalous ollut viime vuosikymmeninä lähinnä ajopuun asemassa Euroopan Unionin...
Savon Sanomissa 10.10.2010 olleessa jutussa Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri ja pääministeriehdokas Jyrki Katainen havittelee lisää maahanmuuttajia Suomeen. Perustelut ovat sitä samaa vanhaa tuttua kauraa, jota olemme saaneet kuulla jo monta vuotta ja monien puhujien toimesta. Nyt Katainenkin on ryhtynyt papukaijaksi ja toistaa samaa mantraa.Jyrki Katainen: "Suomi...
Eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa perusopetuksen tavoitteista Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner.AIKA LUOPUA PAKKORUOTSISTATulevaisuuden peruskoulussa on otettava huomioon se, että lapset tulevat kouluun sosiaalisilta, kulttuurisilta ja taloudellisilta resursseiltaan erilaisista perheistä. Oppimisympäristön on oltava tasa-arvoinen ja kaikenlaiset...
Välikysymyskeskustelussa jätevesiasetuksen kumoamisesta Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitää kansanedustaja Raimo Vistbacka.HAJAJÄTEVESIASETUS PYTYSTÄ ALASHallitus pitää jääräpäisesti kiinni valuvikaisesta hajajätevesiasetuksesta, vaikka asiantuntijat pitävät linjaa järjettömänä. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen on julkisuudessa ilmoittanut...
Pasi Salonen
Vihti
Perussuomalaiset
Kunnanvaltuutettu, maakuntavaltuutettu, Uudenmaan Perussuomalaiset ry:n hallituksen jäsen, Vihdin Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?